Alfred Kordelinin säätiö

Alfred Kordelinin testamenttiin perustuva rahasto aloitti toimintansa vuonna 1920. Säätiön tarkoitus on alusta lähtien ollut tukea apurahoin ja palkinnoin suomalaista kulttuuria tieteen, taiteen, kirjallisuuden ja kansanvalistuksen aloilla. Kuvataiteen piirissä säätiön toiminta korostui 1920- ja 1930-luvuilla siksi, että valtion rahoitus taiteelle oli suhteellisen vähäistä ja muita vastaavia säätiöitä oli vain muutama.

Kordelinin Kultarannan siirryttyä valtion omaisuudeksi ja presidentin kesäasunnoksi säätiön piirissä keskusteltiin 1920-luvun aikana oman taidemuseon ja -kokoelman luomisesta. Lopulta päädyttiin siihen, että osa käytettävissä olleista apurahavaroista osoitettiin taidehankintoihin. Syntynyt kokoelma heijastelee mielenkiintoisesti Suomen 1920- ja 30-lukujen taide-elämää. Veistoskokoelma on erityisen huomattava.

Alfred Kordelinin säätiön noin 300 teosta käsittävässä kokoelmassa on useita Suomen taidehistorian merkkiteoksia.

www.kordelin.fi